Onnistuneen – itseasiassa jopa Ambanin kannalta historiallisen hyvin onnistuneen – kevään kunniaksi päätin kirjoittaa lyhyen koosteen kevään kohokohdista.

Alkuvuodesta, noin helmikuun tienoilla, me päätimme todella panostaa Ambanin kasvuun ja kehitykseen. Asetimme itsellemme korkeat tavoitteet ja mittarit ja ryhdyimme tuumasta toimeen. Uudelleenorganisoimme myynnin prosessit ja palkkasimme lisävoimia rekrytoinnin ja myynnin tueksi. Tulosta oli nähtävillä nopeasti.

Tätä seuranneen neljän kuukauden aikana olemme allekirjoittaneet lähes kymmenkunta uutta sopimusta, kehittäneet uuden sisäisen hallinnointijärjestelmän, parantaneet sisäisiä prosessejamme, tehostaneet viestintää sekä laajentaneet jo entuudestaan kattavaa kumppaniverkostoamme huomattavasti. Konkreettisesti tämä onnistuminen näkyy tietenkin yrityksemme liikevaihdossa, mutta myös jatkuvana positiivisena energiana, jota onnistumisen tunne tuo toimistollemme.

Kasvutavoitteiden ohessa erityisesti toimitusjohtajallemme on ollut tärkeää nykyisten ja tulevien työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtiminen. Siksi olemmekin avanneet uusia sisäisiä viestintäkanavia, jotka lisäävät avointa keskustelua Ambanin hallinnon ja konsulttien välillä.

Kevään aikana myös Ambanin tytäryhtiö sai MVP-tuotteensa valmiiksi, ja se on ollut muutaman tyytyväisen asiakkaan käytössä jo muutamia kuukausia. Tytäryhtiön puolella markkinointi ja myynti pyritään käynnistämään voimakkaasti kesän jälkeen, jolloin tavoitteenamme on myös panostaa tuotteen jatkokehitykseen toden teolla.

Kokonaisuudessaan kevät on siis ollut työntäyteinen ja monin tavoin erittäin onnistunut. Haluankin kiittää kaikkia Ambanlaisia ja kumppaneitamme, joiden ansiosta tämä kaikki on onnistunut. Erityiskiitoksen haluan sanoa hallinnolliselle tiimillemme, joka on sinnikkäällä työasenteellaan ylittänyt kaikki mahdolliset odotukset. Tästä on hyvä suunnata juhannuksen viettoon ja hyvin ansaituille kesälomille. Suuntaamme kohti (toivottavasti) yhtä lailla onnistuvaa syksyä!

Hyvää juhannusta kaikille,

Tuomas