Alkukesää vesillä kajakein, Liuska® maistui

Pääsimme porukalla viettämään hienoa tapahtumaa juuri ennen kuin rupeamme lähtemään kesälomille.

Kävimme melomassa ja sen jälkeen syömässä Skifferissä. Melomispaikaksi valikoitui Helsingin Melontakeskus ja ruokapaikaksi Skiffer Töölö.

Aaltojen keskellä melominen oli hauskaa puuhaa ja moni haluaa uudelleen melomaan. Ruokaillessa kävimme läpi kevään liiketoimintojen tuloksia ja uusien tekijöiden liittymistä Ambanin porukkaan. Skifferin Liuska® oli myös monelle uusi tuttavuus.

Tästä on hyvä taas jatkaa kohti seuraavaa tapahtumaa.

Cloud Engineer, Amban Nordic Oy

AWS/Open Stack/Azure Python/Java/C#
Terraform/CloudFormation/ARM/Bicep CI/CD

Tule luomaan unelmiesi työpaikkaa!

Amban on senioritekijöiden ohjelmistotalo. Meidän luotettavat ja ammattitaitoiset tekijät luovat kestäviä teknologiaratkaisuja alan parhaalla osaamisella. Ambanilla ymmärretään, että ihminen on kokonaisuus. Kun ihminen voi työssään hyvin, jaksaa hän paremmin myös työn ulkopuolella.

Mitä toivomme sinulta?

  • Kokemusta ohjelmiston elinkaaren hallinnasta minimissään 5 vuotta
  • Pilvipuolelta esim. AWS, Open Stack tai Azure
  • Konttiteknologiat
  • Ohjelmointitaidot esim. Python, Java, C#
  • Palvelinpuolelta Linuxista on aina hyötyä.
  • Kerro meille minkälainen olisi sinun unelmaprojektisi

    Työssäsi on toki paljon opittavaa, ja me tuemme sinua oppimisessasi. Yhteinen tavoitteemme on, että osaamispääomasi kasvaa Ambanilla ensimmäisestä päivästä lähtien.

    Mitä Amban Tarjoaa sinulle?

    Ambanilla pääset osaksi senioritekijöiden ohjelmistotaloa. Kanssamme pääset kehittämään uusia mielenkiintoisia ohjelmistoja, moderneilla teknologioilla. Tarjoamme sinulle monimuotoisia ja mielekkäitä projekteja, joiden valintaan sinulla on itselläsi mahdollisuus vaikuttaa. Takaamme sinulle kilpailukykyisen palkan, joka vastaa osaamistasoasi. Valitse joko kiinteä kuukausipalkka, tai laskutukseen perustuva prosenttipalkka.

    Ambanilla voit tuoda esiin omia innovaatioitasi ja päästä toteuttamaan niitä Innovation Factory – ohjelman kautta. Tämän ohjelman kautta on syntynyt jo 2 uutta yritystä, joissa Ambanin työntekijät ovat omistajia.

    Ambanilla on matala organisaatiorakenne, jonka ansiosta omiin asioihin vaikuttaminen on helppoa ja nopeaa. Toimitusjohtajamme Tapio Hekkala pitää henkilökohtaisesti huolen siitä, että sinulla on tarvittavat työkalut, osaaminen ja tuki omalla urallasi.

    Ota yhteyttä! 

    Hakeminen Ambanille on suoraviivaista. Lähetä meille yhteystietosi 28.1.2024 mennessä. Pyrimme olemaan sinuun yhteydessä kahden työpäivän kuluessa.

      Senior Java FullStack developer, Amban Nordic Oy

      Java Spring framework
      React JavaScript

      Tule luomaan unelmiesi työpaikkaa!

      Ambanilla ymmärretään se, että ihminen on kokonaisuus. Kun ihminen voi työssään hyvin, jaksaa hän myös paremmin työn ulkopuolella.

      Olemme työpaikka, jossa on mielekästä ja mukavaa työskennellä, ja pääset itse halutessasi vaikuttamaan siihen, minkälainen työpaikka se on.

      Projekteissa edetään työntekijä edellä, eli pääset itse vaikuttamaan projektin valintaan. Ambanilla pääsee myös luomaan omanlaistaan urapolkua ja yhdessä voimme kehittää osaamistasi toivomaasi suuntaan.

      Mitä toivomme sinulta?

      • Vahva Java osaaminen
      • Spring frameworkkin tuntemus
      • Hyvät tiimityöskentelytaidot
      • Kykenet työskennellä FrontEnd puolella esim. React, JavaScript
      • AWS kokemus on plussaa

      Etsimme kokeneita Java FullStack kehittäjiä Ambanin tiimiin. Projekteja on moneen lähtöön ja esittelemme niitä hakijoille mielellämme.

      Mitä Amban Tarjoaa sinulle?

      Ambanilla pääset osaksi senioritekijöiden ohjelmistotaloa. Tarjoamme sinulle monimuotoisia ja mielekkäitä projekteja, joiden valintaan sinulla on itselläsi mahdollisuus vaikuttaa.

      Ambanilla on matala organisaatiorakenne, jonka ansiosta omiin asioihin vaikuttaminen on helppoa ja nopeaa. Toimitusjohtajamme Tapio Hekkala pitää henkilökohtaisesti huolen siitä, että sinulla on tarvittavat työkalut, osaaminen ja tuki omalla urallasi.

      Ota yhteyttä! 

      Hakeminen Ambanille on suoraviivaista. Lähetä meille yhteystietosi 28.1.2024 mennessä. Olemme sinuun yhteydessä kahden työpäivän kuluessa.

        Sulautetun järjestelmän kehittäjä

        C/ C++ 
        Embedded Linux Yocto (optional)

        Tule luomaan unelmiesi työpaikkaa!

        Ambanilla ymmärretään se, että ihminen on kokonaisuus. Kun ihminen voi työssään hyvin, jaksaa hän myös paremmin työn ulkopuolella.

        Olemme työpaikka, jossa on mielekästä ja mukavaa työskennellä, ja pääset itse halutessasi vaikuttamaan siihen, minkälainen työpaikka se on.

        Projekteissa edetään työntekijä edellä, eli pääset itse vaikuttamaan projektin valintaan. Ambanilla pääsee myös luomaan omanlaistaan urapolkua ja yhdessä voimme kehittää osaamistasi toivomaasi suuntaan.

        Mitä toivomme sinulta?

        • Vahva C ja C++ osaaminen
        • Hallitset Embedded Linux
        • Arvostamme myös kokemusta erilaisista microkontrollereista
        • Yocto kokemuksesta on varmasti hyötyä

        Ambanilla on etsinnässä useita sulautettujen ohjelmistojen asiantuntiojoita. Projekteja meillä on laidasta laitaan ja esittelemme niitä mielellämme kaikille hakijoille. 

        Mitä Amban Tarjoaa sinulle?

        Ambanilla pääset osaksi senioritekijöiden ohjelmistotaloa. Tarjoamme sinulle monimuotoisia ja mielekkäitä projekteja, joiden valintaan sinulla on itselläsi mahdollisuus vaikuttaa.

        Ambanilla on matala organisaatiorakenne, jonka ansiosta omiin asioihin vaikuttaminen on helppoa ja nopeaa. Toimitusjohtajamme Tapio Hekkala pitää henkilökohtaisesti huolen siitä, että sinulla on tarvittavat työkalut, osaaminen ja tuki omalla urallasi.

        Ota yhteyttä! 

        Hakeminen Ambanille on suoraviivaista. Lähetä meille yhteystietosi 28.1.2024 mennessä. Pyrimme olemaan sinuun yhteydessä kahden työpäivän kuluessa.

          Senior software developer, Amban Nordic Oy

           Azure   C#    .NET

          Tule luomaan unelmiesi työpaikkaa!

          Ambanilla ymmärretään se, että ihminen on kokonaisuus. Kun ihminen voi työssään hyvin, jaksaa hän myös paremmin työn ulkopuolella.

          Olemme työpaikka, jossa on mielekästä ja mukavaa työskennellä, ja pääset itse halutessasi vaikuttamaan siihen, minkälainen työpaikka se on.

          Projekteissa edetään työntekijä edellä, eli pääset itse vaikuttamaan projektin valintaan. Ambanilla pääsee myös luomaan omanlaistaan urapolkua ja yhdessä voimme kehittää osaamistasi toivomaasi suuntaan.

          Mitä toivomme sinulta?

          • Vahva C#, .NET osaaminen
          • Azure tuntemus
          • Hyvät tiimityöskentelytaidot
          • DevOps tuntemus on plussaa

          Etsimme kokeneita MS teknologioihin erikoistuvia kehittäjiä Ambanin tiimiin. Projekteja on moneen lähtöön ja esittelemme niitä hakijoille mielellämme.